Hei! Muistatteko minut? Olin se tyttö, joka ensin kuihdutti itsensä 75 kilosta 56 kiloon alle puolessa vuodessa ja parani sitten takaisin muutamassa vuodessa. Ahdistuskierre ja laihtumisen pakonomainen ajattelu kuitenkin jatkui pitkään painon normalisoitumisen jälkeen ja siitä täällä usein teille tuskailinkin. Paljon on tapahtunut. Siitä on yli vuosi kun viimeksi päivitin tänne ja olen yhä samanpainoinen kuin se vuosi sitten.
Olen nyt 23 vuotta, viimeistä vuottani ammattikorkeakoulussa (teen opinnäytetyötäni) ja fyysisesti täysin parantunut syömishäiriöstäni. Veriarvot ja rauta-arvot ovat taas kunnossa, iho ja hiukset parantuneet, kuukautiset kohdillaan ja painan 176cm pituisen varteni kanssa 73-74 kiloa. Ainoa mistä en ole koskaan päässyt eroon, on mieletön ahdistus ruokaa kohtaan, jatkuvat laihdutussuunnitelmat sekä pakonomainen ruoan terveellisyys. En vieläkään osaa syödä rennosti kuten normaali ihminen. Fyysisesti olen täysin kunnossa, mutta psyykkisesti enemmän hajalla kuin aikoihin.
Miksi sitten palasin tänne? Marraskuun 8 päivä oli syömishäiriöni 4-vuotispäivä. Viime tiistaina 25.11 täytin 23 -vuotta. Luulisi että tästä kaikesta pääsisi jo eroon tässä vaiheessa elämää? Eilen kun pitkästä aikaa paastosin koko päivän pelkkien nesteiden voimalla, tajusin että tarvitsen blogia johon purkaa näitä ajatuksia. Ajatuksia, joita en pysty kenellekään myöntämään ääneen.
Näen ja koen itseni valtavan lihavana. En tunne oloani kotoisaksi missään vaatteissa, julkisilla paikoilla olo ahdistaa ja jos joudun syömään seurassa, päässä jyskyttävä ahdistus ja epämukavuus on sietämätöntä. Huomenna vietän syntymäpäiviäni pitämällä isot juhlat, mutta kukaan ei tiedä että aina niin itsevarmalta vaikuttavaa synttärisankaria ahdistaa oma kroppa edelleen aivan valtavasti. Kaikki, koko lähipiirini, luulevat että olen 100% parantunut. Joten pidetään tämä kaikki salassa, hyss.
Tervetuloa lukemaan blogiani, sekä uudet että vanhat lukijat!
minä muistan! olit täällä about 2009-2012, etkö? Kirjoitin itse myös Brink Affairia, en tosin tiedä, luitko. :>
VastaaPoistaVaikka blogi onkin nyt piilossa, olen täällä edelleen, samanlaisia ajatuksia kuin sinulla. Tuntuu, että aina lähden uudelle kierrokselle, tämän kuun aikana kirjauduin takaisin syömishäiriöpalveluiden piiriin (vaikka en oikeastaan edes tahdo apua, hah). On niin helppo luisua takaisin vanhoihin kaavoihin. Toisaalta kun olemme jo molemmat käyneet siellä - ei edes niin kauaa sitten - on myös kirkkaana mielessä, ettei sitä samaa jaksaisi enää uudestaan, eikö?
olet kyllä ihannemitoissa, mutta valitettavasti nämä asiat eivät olekaan järjellä ratkaistavissa. Jään seuraamaan. :>
Juurikin näin! Ei yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella. Pohjalle ei tee mieli luisua, mutta silti se houkuttaa. Ihannemitoista en niin tiedä, vähän turhan korkealla BMI:n mukaan :/
PoistaBlogisi kuulostaa tutulta, voi hyvin ollakin että olen sitä lueskellut aikoinaan (: